LOIKKAKOPLA LEIRI

Sovellus, jolla kuka tahansa voi opettaa parkouria tai sirkusta lapsille tai nuorille suunnatulla leirillä.

Suomen kokeneimpien parkour-ammattilaisten ohjeistama ja suunnittelema opetus leireille saatavilla kaikkialle Suomeen.

TILAA LOIKKKOPLA-LEIRI OTA YHTEYTTÄ

Haasteet parkour- ja sirkusleirien järjestämisessä Suomessa

1.

Parkour on OKM:n toteuttaman kyselyn mukaan selvästi toivotuin harrastus koululaisten keskuudessa. Parkourleirit täyttyvät hetkessä. Myös sirkus on suosittu harrastus. Kysyntää on, mutta siihen on haastavaa vastata.

2.

Ammattitaitoisia parkour- ja sirkusohjaajia on Suomessa hyvin vähän, ja sopivat paikat harjoitteluun ovat hajallaan. Harrastuksen järjestäminen tavanomaisilla liikunta-alueilla, kuten koulujen ympäristöissä, vaatii erittäin paljon asiantuntemusta.

RATKAISUNA LOIKKAKOPLA-LEIRI! Loikkakopla-leiri on verkko-oppimisympäristö, jonka avulla voi järjestää ammattilaisten suunnittelemaa ja ohjeistamaa parkouria tai sirkusta leireillä. Loikkakopla sisältää reilusti tehtäviä, joista jokainen on ohjeistettu hauskalla ja innostavalla opetusvideolla sekä kirjallisesti. Leirin voi järjestää ihan tavallisissa liikuntatiloissa, kuten koulun liikuntasalissa, metsässä, leikkipuistossa tai liikuntakentällä.

Mitä LOIKKAKOPLA-LEIRI sisältää?


IKIMUISTOINEN LEIRI SISÄLTÄÄ ELÄMYKSELLISIÄ PARKOURTREENEJÄ NELJÄÄN ERILAISEEN YMPÄRISTÖÖN

Loikkakopla-leiri sisältää elämyksellisiä ja hauskoja parkourharjoituksia erilaisiin tavanomaisiin liikuntaympäristöihin (liikuntasali, piha, metsä, kenttä). Parkourin tekniikkaharjoitusten lisäksi treenit sisältävät lajinomaisia pelejä ja seikkailua. Loikkakoplan parkourtehtäviä voi tehdä osana mitä tahansa lapsille tai nuorille suunnattua leiriä.  Sovelluksessa sisältö on jaoteltu puolen leiripäivän (noin 2-2,5 h) mittaisiin kokonaisuuksiin.


NYT SAATAVILLA MYÖS SIRKUSTREENEJÄ!

Nyt leirillä voi järjestää myös sirkusta! Tällä hetkellä sirkustreenejä on tarjolla 1,5 päivän verran. Materiaaleilla voi toteuttaa yhden päivän sirkusleirin tai leirikokonaisuuteen sirkus- ja parkourtreenejä!


HELPPOKäyttöinen internet-sovellus ja selkeät opetusmateriaalit

Loikkakoplan verkkosovellus toimii millä tahansa laitteella, jossa on internet-yhteys. Kirjaudutaan vain Loikkakoplan sivuille omilla tunnuksilla ja klikataan treenit auki. Jokaiseen parkour-tehtävään löytyy:

  • yksityiskohtainen, hauska ja innostava opetusvideo, jonka voi katsoa yhdessä lasten kanssa
  • kirjalliset ohjeet ohjaajan avuksi

Tehtävien suorittamisesta kerrytättää ryhmälle pisteitä, mitaleita ja palkintoja. Pisteitä saa mm. sinnikkäästä yrittämisestä ja ryhmäkaverien auttamisesta.

Tilaa Loikkakopla-LEIRI OTA YHTEYTTÄ

NYT SAATAVILLA 3 ERI LAAJUISTA LEIRIPAKETTIA

Voit käyttää Loikkakoplaa järjestääksesi parkour- tai sirkusleirin, tai voit käyttää materiaaleja osana pidempää leirikokonaisuutta. Esim. kolmen päivän leiri sisältää 6 treeniä, joista voit koostaa kolmen päivän leirin tai voit jakaa 6 treeniä eri päiville viikon mittaiselle leirille.

VIIDEN PÄIVÄN LEIRI

Viiden päivän Loikkakopla-leirillä voi toteuttaa 10 puolikkaan päivän mittaista treeniä (2-2,5h/treeni).

Leiri sisältää parkour-treenejä liikuntasalissa. Lisäksi valitaan treenejä vähintään kahdesta seuraavista kategorioista:

  • parkour metsässä
  • parkour kentällä
  • parkour pihalla
  • sirkus liikuntasalissa

Hinta: 350€/ryhmä + alv. (Jos ryhmiä on useampi, kolmannesta ryhmästä eteenpäin tarjoushinta on 300€/ryhmä + alv.)

KOLMEN PÄIVÄN LEIRI

Kolmen päivän Loikkakopla-leirillä voi toteuttaa 6 puolen päivän mittaista treeniä (2-2,5h/treeni). Tilausvaiheessa valitaan 2-4 seuraavista:

  • parkour metsässä
  • parkour pihalla
  • parkour liikuntasalissa
  • sirkus liikuntasalissa

Edellä lueteltujen lisäksi leirille voi sisällyttää parkour-treenejä kentällä.

Hinta: 250€/ryhmä + alv. (Jos ryhmiä on useampi, kolmannesta ryhmästä eteenpäin tarjoushinta on 200€/ryhmä + alv.)

YHDEN PÄIVÄN LEIRI

Yhden päivän leirillä voi toteuttaa kaksi puolenpäivän mittaista treeniä (2-2,5h/treeni). Tilausvaiheessa valitaan 1-2 seuraavista:

  • parkour metsässä
  • parkour kentällä
  • parkour pihalla
  • parkour liikuntasalissa
  • sirkus liikuntasalissa

Hinta: 180€/ryhmä + alv. (Jos ryhmiä on useampi, kolmannesta ryhmästä eteenpäin tarjoushinta on 150€/ryhmä + alv.)

Leirille tarvitsette täysi-ikäisen valvojan/ohjaajan sekä laitteen, jossa on nettiyhteys (puhelin, tabletti tai tietokone). Lisäksi tarvitset toimintaan sopivat tilat (ks. yllä).

Tilaa Loikkakopla LEIRI OTA YHTEYTTÄ

TUTUSTU LEIRIN SISÄLTÖIHIN

PARKOUR-TREENIT

Parkour-treeneissä opetellaan liikunnallisia perustaitoja, parkourin perustekniikoita ja akrobatiaa erilaisten hauskojen pelien, leikkien ja ratojen avulla. Mukana on myös seikkailullisia teemakertoja, joissa mm. pelastetaan maailma pahalta velholta Urganauthilta. Loikkakopla kesäleiri sisältää parkourtreenejä erilaisiin ympäristöihin, joista voitte valita sopivimmat.

Metsätreenit sisältävät tehtäviä erilaisiin metsäisiin ympäristöihin. Metsä onkin erinomainen ympäristö parkouraamiseen! Treeneissä hyödynnetään mm. kiviä, puita, juurakoita ja keppejä. Jokaisessa treenissä ja tehtävässä lukee tehtävään tarvittavat asiat, ja ei haittaa vaikka jokaista lueteltua asiaa ei löydy.

Piha- ja kaupunkitreenit sisältävät tekemistä erilaisiin pihoihin ja puistoihin. Alueeksi käy vaikkapa koulun piha, leikkipuisto tai parkourpuisto. Treeneissä etsitään pihalta parkouriin sopivia paikkoja, eli spotteja ja sitten niillä parkourataan eri tavoin. Treeneissä voidaan hyödyntää esim. kiviä, puita, penkkejä, aitoja, kiipeilytelineitä, seiniä, muureja ym.

Kenttätreenit sisältävät tasaisella maalla tehtäviä parkour- ja akrobatiaharjoituksia sekä lajinomaisia pelejä ja leikkejä. Alueeksi sopii esim. urheilukenttä, nurmialue tai liikuntasali. Alustaan tehdään merkintöjä materiaalista riippuen esim. asettelemalla pieniä välineitä (kartiot, hyppynarut, vanteet ym.) tai piirtämällä kepillä tai katuliiduilla.

Liikuntasalitreeneissä parkourataan hauskoilla itse rakennetuilla radoilla, jotka rakennetaan luovuutta käyttäen tavanomaisista koulujen liikuntasalivälineistä.

Salista olisi hyvä löytyä ainakin suurin osa seuraavista: voimistelupenkkejä, puolapuut, hyppyarkku/hyppypukki
ponnistuslauta, 1-3 kpl paksuja alastulomattoja, ohuita mattoja/patjoja ja pieniä apuvälineitä, kuten kartioita, kumilätkiä, hulavanteita ja hernepusseja.

SIRKUSTREENIT

Sirkustreeneissä opetellaan uusia temppuja erilaisilla välineillä ja pelataan hauskoja sirkustaitoja ja luovuutta kehittäviä pelejä ja leikkejä. Treenit on tarkoitettu liikuntasalissa tehtäväksi, mutta osan tehtävistä pystyy hyvin tekemään vaikkapa ulkona tai pienemmissä tiloissa sisällä.

Loikkakoplaleirin sirkustreeneissä harjoitellaan:

  • Akrobatiaa: esim. kuperkeikat, voltit, päälläseisonta jne.
  • Ryhmäakrobatiaa: ihmispyramidit ja pariakrobatia
  • Jongleerausta ja muita välinetemppuja, esim. palloilla ja vanteilla
  • Lisäksi mukana on matalan kynnyksen luovaa työskentelyä, joka osallistaa kaikkia ryhmäläisiä. 
  • Pelejä ja leikkejä

Välineet. Sirkustreeneissä käytetään tavanomaisia koulujen liikuntasalivälineitä. Tekemistä annetaan runsaasti, jotta tekeminen ei lopu kesken, vaikka joitain välineitä puuttuisi.

  • Akrobatiaharjoitteissa käytetään:
    ponnistuslautaa, 1-3 kpl paksuja alastulomattoja, ohuita mattoja/patjoja, voimistelupenkkejä, hyppyarkkua, jumppapalloja ja voimisteluköysiä/-renkaita.
  • Välineenkäsittelytehtävissä käytetään: hyppynaruja, vanteita, keppejä/mailoja ja pieniä heiteltäviä välineitä jongleerausharjoitteluun, esim. hernepusseja, tennispalloja, pesäpalloja, jongleerauspalloja, sählypalloja, pieniä renkaita yms.

Usein kysyttyä leireistä

Valitse itsellesi sopiva Loikkakopla kesäleiripaketti tarvitsemasi sisällön määrän mukaan:

VIIDEN PÄIVÄN LEIRI.Tämän paketin avulla toteutat 5 päivän mittaisen leirin (10 puolen päivän mittaista osuutta). Paketin hinta on 450€/ryhmä + alv. Jos ryhmiä on useampia, kolmannesta ryhmästä eteenpäin tarjoushinta on 400€/ryhmä + alv.

KOLMEN PÄIVÄN LEIRI. Tämän paketin avulla toteutat 3 päivän mittaisen leirin tai maksimissaan 6 puolen päivän osuutta monilajileirillä. Paketin hinta on 350€/ryhmä + alv. Jos ryhmiä on useampia, kolmannesta ryhmästä eteenpäin tarjoushinta on 300€/ryhmä + alv.

YHDEN PÄIVÄN LEIRI. Tällä leiripaketilla toteutat helposti esimerkiksi yhden päivän parkour- tai sirkusleirin tai kaksi puolen päivän mittaista treeniä monilajileirillä tai tapahtumassa. Paketin hinta on 250€/ryhmä + alv. Jos ryhmiä on useampia, kolmannesta ryhmästä eteenpäin tarjoushinta on 200€/ryhmä + alv.

Hintoihin lisätään arvonlisävero.

Sopivaan ryhmäkokoon vaikuttavat suuresti ohjaajien lukumäärä ja tilat. Loikkakoplan leiripaketti on suunniteltu 5-25 hengen ryhmälle, jossa on 1-2 ohjaajaa (riippuen ryhmän koosta). Leiriläisten määrää voidaan kasvattaa, jos ohjaajia on leirillä riittävästi ja jos käytössä olevat tilat ovat riittävän suuret.

Jokaiselle ryhmälle, joka käyttää Loikkakoplan sisältöjä eri aikaan, tulee tilata oma pakettinsa.

Voit aloittaa ja käyttää Loikkakoplan leirejä omien aikataulujesi mukaan. Järjestelmä ei sido sinua mihinkään tiettyyn aikatauluun.

Vuosi 2024: jos tarvitset leiriä muuna vuodenaikana kuin kesällä, ole lisäksi yhteydessä Rasmukseen niin varmistamme saatavuuden: 050 5533442, rasmus.kuvaja (ät) parkourakatemia.fi

Tilaa leiri täyttämällä sivun alalaidasta löytyvä tilauslomake tai laita meille sähköpostia!

rasmus.kuvaja (ät) parkourakatemia.fi

Meille voit myös soittaa: 050 5533442.

Ei. Päinvastoin. Jos tilaat parkour-ammattilaisen paikalle ohjaamaan leiriä, muodostuu tuntihinta matkakuluineen huomattavasti kalliimmaksi. Loikkakoplalla selviät murto-osalla tästä ja saat huippuammattilaisten luomat sisällöt käyttöösi.

Sade ei paljoa parkouraajia lannista, mutta voitte tarpeen mukaan vaihtaa paikkaa leirin aikana pakettiin kuuluvien ympäristöjen välillä. Osan ulkotreenien tehtävistä pystyy tekemään myös katoksen suojassa tai sisätiloissa.

Huomioittehan, että pihaympäristön elementit voivat olla liukkaita sateisina vuodenaikoina ja talvella.

Voit käyttää Loikkakoplaa myös viikoittaisten parkour-harjoitusten järjestämiseen koulun liikuntasalissa tai vastaavassa ympäristössä.

Tutustu ja tilaa: loikkakopla.fi/tietoa, tai ole meihin yhteydessä: 050 5533442, rasmus.kuvaja (ät) parkourakatemia.fi

TILAA LOIKKAKOPLA LEIRI

Täytä alla oleva lomake, niin saat Loikkakopla-leirin käyttöösi! Valitse kolmesta eri paketista (1, 3 tai 5 päivää). Vaihtoehtoisesti voit tilata sähköpostitse osoitteesta rasmus.kuvaja (ät) parkourakatemia.fi


Yhteydenottolomake

Täytä alla oleva yhteydenottolomake, niin olemme sinuun yhteydessä 2 päivän sisällä.


YHTEYSTIEDOT

Jos sinulle heräsi mitä tahansa kysyttävää Loikkakoplasta, ota ihmeessä yhteyttä: Rasmus Kuvaja – Loikkakoplan asiakkuuspäällikkö
050 5533442, rasmus.kuvaja (ät) parkourakatemia.fi